09.03.2016

Asiakastyytyväisyyskysely 2015 - tulos erittäin hyvä!

Nastarakennus on jo usean vuoden ajan toteuttanut asiakastyytyväisyyskyselyn uusien Nasta-kotien omistajille. Palautteen avulla pystymme kehittämään toimintaamme vieläkin paremmaksi ja varmistamaan laadun myös tulevissa kohteissamme.

Asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin vuonna 2015 valmistuneille Kempeleen Kotilinnalle ja Oulun Kotilyhdylle, joissa yhteensä 44 asuntoa. Asiakkaamme olivat käyttäneet ihailtavan runsaasti aikaa kattavan kyselymme täyttämiseen. Tälläkin kertaa saimme kiitosta etenkin rakentamisen laadusta, asiakaspalvelusta ja nopeasta reagoinnistamme. Lisäksi asiakkaamme antoivat meille hyviä kehitysideoita, jotka tullaan jalostamaan toimintamme. Lämmin kiitos kaikille vastanneille!

100% asiakkaiden suosittelema

Kysyimme asiakkailtamme, että ostaisivatko he Nastarakennuksen rakentaman asunnon uudelleen ja että suosittelisivatko he Nastarakennuksen asunnon ostoa sitä harkitsevalle. Kaikki Kotilyhdyn asiakkaamme ostaisivat Nastarakennukselta asunnon uudelleen ja suosittelevat kodin ostoa Nastarakennukselta. Kotilinnassakin vain yhtä lukuunottamatta.

Nastarakennuksen kilpailuvaltti, laadukas rakentaminen!

Nasta-kotien omistajat pitivät Nastarakennuksen kilpailuvalttina etenkin ostamiensa asuntojen laatua ja Nastarakennuksen työnjälkeä. Lisäksi kiitosta saivat toimivat pohjaratkaisumme ja Nastarakennuksen osaava henkilökunta. Tässä muutamia poimintoja saamastamme palautteesta:

"Työn laatu ja siistit työmaat"

"Teillä vielä ammattiylpeyttä mitä nykypäivän rakentajilta puuttuu, se on teidän vahvuus!"

"Pienten vikojen ja puuteiden korjaus on sujunut hienosti ja nopeasti"

"Asioihin reagoidaan nopeasti ja ystävällisesti"

"Hyvä palvelu ja laadukas työnjälki!"

"Asunnon hyvä, suunniteltu pohjaratkaisu"

"Joustavaa, fiksua toimintaa! Hyvä tekemisen meininki ja kaupanteon jälkeenkin hymy sekä tervehdys herkässä!"

Nastarakennus on erittäin hyvä rakentaja ja asiakaspalvelija!

Nastarakennus sai asiakkailtaan rakentajana ja asiakaspalvelijana kokonaisarvosanan erittäin hyvä! Asiakkaat olivat erittäin tyytyväisiä ostamaansa Nasta-kotiin ja valitsemansa rakentajan toimintaan.

Nastarakennus on pystynyt pitämään rakentamisen laadun ja asiakaspalvelun tason korkeana, sillä vuosina 2012, 2013, 2014 ja nyt 2015 toteutetuissa asiakastyytyväisyyskyselyissä olemme saaneet kokonaisarvosanaksi erittäin hyvä. Rakentamisen laatu on meille kunnia-asia, haluamme saavuttaa asiakkaittemme tyytyväisyyden myös jatkossa. Käytämmekin kyselyissä saamiamme palautteita ja parannusehdotuksia toimintamme kehittämiseen. Vastausten perusteella olemme tässä onnistuneet:

"Ei merkittävää parannettavaa, tärkeää säilyttää nykyinen taso."

"Jatkakaa laadukasta rakentamista!"

Arvonta

Asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneiden kesken arvoimme laadukkaita Marttiinin veitsejä. Arvonnan voittajat ovat Ritva S. ja Anita N. Onnittelut voittajille!

Lisää asiakkaidemme kokemuksia löydät asiakashaastatteluista »