10.12.2012

Varainsiirtovero nousee 1.3.2013

Varainsiirtovero nousee 1.3.2013

Asuntokauppaa koskevan varainsiirtoveron korotus siirtyy vuodenvaihteesta maaliskuun alkuun, jotta ohjeistus saadaan kuntoon. Asuntokaupan yhteydessä maksettavan varainsiirtoveron piti nousta vuodenvaihteessa 1,6 prosentista 2 prosenttiin.

Valtiovarainvaliokunnan mukaan soveltamisajan siirto parilla kuukaudella antaa Verohallinnolle aikaa laatia havainnolliset ja helppokäyttöiset ohjeet veron maksamisesta. Myös isännöitsijöille halutaan antaa enemmän aikaa valmistautua muutoksiin.

Lakiuudistus tulee voimaan vuoden alusta, mutta vanhaa lakia ja verokantaa sovelletaan vielä ennen 1.3.2013 tehtäviin asuntokauppoihin.

Merkittävin muutos asunnonostajille on se, että uudistuksen jälkeen vero peritään asunnon velattomasta hinnasta, johon lasketaan mukaan osuus taloyhtiön velasta. Nykyisin vero maksetaan asunnon myyntihinnasta.

Toimi nopeasti ja säästä varainsiirtoverossa

Nastarakennuksen uusimmat kotikohteet Kotikuja ja Kotikaari valmistuvat vuonna 2013, kauppoja tehdään kuitenkin jo nyt. Ostaessasi esimerkiksi Kotikaaren 110 m² huoneiston ennen 1.3.2013, säästät varainsiirtoverossa jopa 2675 €. Toimi siis nopeasti!

Lähteet: Helsingin Sanomat  5.12.2012 ja Kaleva 5.12.2012