Yhteistyökumppanit

Uuden kodin ostaminen on elämän suurimpia ja tärkeimpiä asioita, jota harkitaan tarkkaan. Valikoimalla yhteistyökumppanimme tarkkaan, me haluamme osaltamme varmistaa, että uuden kotisi ratkaisut kestävät aikaa ja elämää.

Nastarakennuksen valitsemat yhteistyökumppanit ovat oman alansa huippuosaajia ja tuotteet parhaita laatumerkkejä.

Arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Oy

Nasta-kotien toimivuuden lähtökohtana on arvostettu arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Oy, jolla on pitkä asuntotuotannon suunnittelukokemus. Taitavana arkkitehtina Veli tietää suomalaisen asumisen tarpeet ja käyttääkin neliöt tehokkaasti asujien hyödyksi. Tunnusomaista ovat valoisat ja avarat huonetilat. Nastarakennus on alusta lähtien mukana arkkitehtitoimiston kanssa suunnittelemassa onnistuneita ja toimivia pohjaratkaisuja.

Sisustussuunnittelija Maria Muranen

Nasta-kotien kauniin, harmonisen ja tietysti käytännöllisen kokonaisuuden eteen työskentelee Nasta-tiimissä myös sisustuksen ammattilainen. Hän on Maria Muranen, jolla on yli 10 vuotta alan yrittäjyyttä takana. Maria valmistui sisustus- ja kalustealan artesaaniksi vuonna 2001. Varsinaisten sisustussuunnittelujen lisäksi Maria on tunnustellut sisustuksen uusia tuulia huonekalumaailmasta käsin toimimalla myyjänä alansa tunnetuissa liikkeissä.

Danske Bank Oyj

Nastarakennuksen RS-pankki on Danske Bank Oyj. Danske Bankilla on pitkäaikainen kokemus RS-pankkina toimimisesta. Oulun konttori tarjoaa kaikille Nastarakennuksen asiakkaille laadukkaan ja kokonaisvaltaisen ratkaisun asunnon vaihdon yhteydessä. Saadaksesi nopean päätöksen, sovi tapaaminen Soila Keskimaulan kanssa, puh. 050 4265 018, soila.keskimaula@danskebank.fi.
Muista mainita, että olet asiakkaamme!

Pohjola Vakuutus Oy

Suorituskyvyttömyysvakuudeksi Nastarakennus on ottanut Pohjola Vakuutus Oy:stä rakennusvirhevakuutuksen.Vakuus antaa ostajalle suojaa rakennuttajan mahdollisen suorituskyvyttömyyden varalta. Vahinkovakuutustoiminnassa Pohjola tarjoaa henkilö-, yritys- ja yhteisöasiakkailleen monipuolisen vakuutusturvan. Pohjola on Suomen johtava yritysten ja julkisyhteisöjen vakuuttaja.

Kiinteistövälitys KotiGalleria LKV

Nykyisen asuntosi voit laittaa myyntiin yhteistyökumppanimme, KotiGalleria LKV:n, kautta. Yhdessä takaamme sinulle laadukkaan kokonaispalvelun asunnonvaihtotilanteessa. KotiGalleria LKV on kiinteistöalan vankka ammattilainen. KotiGalleria on vuonna 1995 perustettu oululainen yritys. Kiinteät välityspalkkiot ja henkilökohtainen palvelu ovat olennainen osa KotiGallerian täyden palvelun toimintaa.

Topi-Keittiöt

Kaikki Nasta-kotien kiintokalusteet ovat Topi-Keittiön. Topi-Kalustaja Oy - tutummin Topi-Keittiöt - on tehnyt suomalaisille keittiöitä ja kodin kiintokalusteita jo yli 70 vuotta. Topi-Keittiön Kaakkurinkulman myymälä auttaa sinua uuden kotisi kalusteiden valinnoissa ja suunnitelmissa.

Parkettiliike Säkkinen Oy

Lattia valinnoissa sinua palvelee Parkettiliike Säkkinen, oululainen lattia-alan erikoisliike. Myymälässä sinulla on mahdollisuus tutustua eri lattiavaihtoehtoihin, Pohjois-Suomen laajimmasta lattia valikoimasta. Tuotevalikoimista löydät mm. parketit, jalopuulattiat, laminaatit, korkkilattiat, vinyylit ja muovimatot. Ammattitaisoiset myyjät auttavat sinua valitsemaan oikean lattiamateriaalin juuri sinun käyttötarkoitukseesi. Mallistosta löydät myös lista ym. oheistarvikkeet, vaativaankin makuun.

Oulun Värisilmä  

Laattamuutoksissa Oulun Värisilmän sisustussuunnittelijat ovat veloituksetta käytettävissäsi. Suunnitteluneuvontapalvelu tarjoaa ammattitaitoisen sisustusneuvojan apua kodin sisustuksen kaikkiin vaiheisiin - aina materiaalien valinnasta kokonaisuuden hallintaan asti.

Stark

Starkki on myymälä, kumppani ja sujuvan rakentamisen mahdollistaja. Starkki on perinteisen rakennustarvikeliikkeen lisäksi myös puutarvikeliike. Noutopihalta löytyy kaikki rakentamisen raskas tavara suoraan hyllystä. Starkin monipuoliset palvelut auttavat ja helpottavat rakentajaa ja remontoijaa suunnitteluvaiheesta itse rakentamiseen asti.

Ruskon Betoni Oy

Ruskon Betoni Oy on perheyritys, joka on aloittanut toimintansa vuonna 1983 Oulussa. Tätä nykyään yritys toimii 21 paikkakunnalla toimittaen valmisbetonia asiakkaiden tarpeeseen. Ruskon Betoni Oy panostaa toiminnassaan ja tuotteissaan tinkimättömään laatuun ja joustavaan asiakaspalveluun. Ruskon Betonille tärkeitä arvoja ovat turvallisuus, ympäristöystävällisyys ja laatu.

Kuljetuspolar Oy

Kuljetuspolarin kaksi päätoimialuetta on maarakentaminen ja tavaraliikenne. Maarakentamisessa Kuljetuspolar on erikoistunut maa-ainesmyyntiin, -kuljetuksiin ja maarakennusurakointiin. Nastarakennuksen kohteiden laadun maanrakennusurakassa takaa Kuljetuspolar. Kokonaispalvelu kattaa kullekin tonttiolosuhteelle sopivan kuljetus- ja kaivuukaluston sekä laadukkaat ja oikeat maalajikkeet aina kantavasta murskeesta, valikoidusta kapillaarittomasta täyttöhiekasta hienompaan leikkipaikan hiukkalaatikkoa myöten. Vahvan sekä oikein suunnitellun ja rakennetun maakerrosten päälle on turvallista rakentaa elämän suurin sijoitus.

Oy Electrolux Ab

Electrolux on ammattilaisten inspiroima. Jo 90 vuoden ajan Electrolux on toimittanut ammattilaislaitteita maailman maineikkaimmille ravintoloille. Joka toinen Michelin tähden kokki Euroopassa käyttää Electrolux laitteita ravintolansa keittiössä päivittäin. Electrolux on kehitetty ammattilaisille, nyt viimeistelty myös sinun keittiöösi. Electrolux on ainoa maailmanlaajuinen merkki, jolla on laaja mallisto koneita koteihin ja ammattilaiskeittiöihin.
Electroluxin tuotemerkkejä ovat mm. Electrolux, AEG ja Rosenlew.

Vallox

Valloxin ilmanvaihtokoneet varmistavat Nasta-kotien laadukkaan sisäilman. Asunnon sisäilmasto on tärkeä osa hyvinvointia: raikas ja puhdas ilma, vedottomuus ja kosteuden poisto pitää huolta sekä asukkaista että talon rakenteista. Kun poistoilman lämpö otetaan talteen ja hyödynnetään tuloilman lämmityksessä, säästetään energiaa ja luontoa. Suomessa valmistettu Vallox ilmanvaihtokone on syntynyt yli 40-vuotisella kokemuksella ja tuotekehityksessä on varmasti huomioitu paikalliset sääolot haasteineen.

Lumon

Nasta-kotien terassit ja parvekkeet voit helposti lasittaa Lumonin laadukkailla lasituksilla. Lumonin terassi- ja parvekelasituksella saat kotiisi monikäyttöisen lisähuoneen ympärivuotiseen käyttöön. Lasitus antaa suojaa vettä, lunta, tuulta ja pölyä vastaan sekä lisäksi parantaa tehokkaasti kotisi äänieristystä ja energiatehokkuutta.

Kaskipuu Oy

Kaskipuu Oy on toisen polven perheyritys, joka valmistaa Nasta-kotien korkealaatuiset ulko-ovet. Yrityksellä on tehtaat Ylikiimingissä ja Haapajärvellä. Puusepän perinteet olivat kulkeneet isältä pojalle Kasken suvussa jo usean sukupolven ajan.

Eskopuu Oy

Eskopuu Oy on perustettu vuonna 1939 Eskolan kylään Kannukseen. Yritys aloitti  sementtivalimona, ja yritys tunnettiinkin Keski-Pohjanmaan Sementtivalimona. 1970-luvulla yritys keskittyi valmistamaan puutuotteita, ja yrityksen nimi muutettiin Eskopuu Oy:ksi. Nykyään Eskopuu valmistaa puu-alumiini-ikkunoita sekä parveke- ja ulko-ovia.

Sepa Oy

Sepa Oy on vuonna 1982 perustettu perheyritys, joka on kasvanut Suomen merkittävimmäksi ja nykyaikaisimmaksi kattoristikoiden valmistajaksi sekä yhdeksi alan suurimmaksi koko Euroopassa.
Kaikessa toiminnassaan Sepa panostaa tuotteiden ja palvelujen korkeaan laatuun. Sepan laadukkaat materiaalit, asiantunteva suunnittelu ja ammattitaitoinen valmistus varmistavat huolettoman asumisen kaikissa olosuhteissa.

Poimukate Oy

Poimukate Oy kuuluu Suomen vanhimpien katto- ja seinäprofiloijien joukkoon. Yhtiön juuret ulottuvat viiden vuosikymmenen päähän, ja sen kokemus valmiiksi pinnoitetuista materiaaleista lähes yhtä kauas. Eteenpäin pyrkivässä perheyrityksessä on aina vannottu ensiluokkaisen laadun nimeen – raaka-aineina käytetään vain korkeatasoisia materiaaleja ja tuotantolaitteet ovat alan viimeisintä tekniikkaa.

Danske Bank