Koteja kuin itselleen tekisi

Hannu Arola, nokkamies

Työn jälkiä ei piilotella missään vaiheessa

Työmaan nokkamiehen Hannu Arolan mielestä rehellisyys on paras tapa tehdä töitä. Oikealla asenteella työ voi tuntua melkein lomailulta.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää – etenkin rakennustyömaalla. Nokkamiehenä eli työkunnan tiiminvetäjänä työskentelevän Hannu Arolan asenne on aina ollut tehdä työt niin hyvin ja rehdisti, ettei työnjälkeä tarvitse piilotella missään vaiheessa projektia.

- Työtä voi tulla katsomaan milloin vain, laadun pitää olla niin hyvää. Nastarakennuksella tästä on ollut helppo pitää kiinni. Kun aikataulu on järkevä, laadunvalvonta toimii ja koko porukka on projektissa mukana johtajia myöten, urakka saadaan tehtyä laadukkaasti, Arola kuvailee.

Nokkamiehenä Arola tekee tiiviisti yhteistyötä työmaamestarin kanssa sekä muun muassa huolehtii, että aliurakoitsijat pystyvät työskentelemään työmaalla sujuvasti.

Arolalla on käynnissä jo neljäs vuosi ja neljäs työmaa Nastarakennuksen riveissä. Rakennusmiehenä hän on aloittanut vuonna 1997 työskennellen pienien talojen, elementtiomakotitalojen ja isojen projektien parissa, välillä vartijanakin.

- Olen rakentanut monenlaista, autotallista kerrostaloon, tehnyt sisustushommia, listoituksia, perustuksia ja eristyksiä. Laajoja kokonaisuuksia.

Ei parran pärinää

Työ rakennustyömaalla on fyysistä ja töihin tartutaan säällä kuin säällä. Arola tietää, että työssä jaksaminen on asennekysymys ja fyysisyys pitkälti pääkopasta kiinni.

- Ei minusta olisi konttorihommiin. Kun tehdään vesikattoa ja aurinko paistaa sopivasti, tuntuu kuin lomilla olisi. Sitten vielä sopiva huuli lentää, Arola kuvailee työn parhaita puolia.

Vielä mielekkäämpää työnteosta tekee toimiva ja yhteen hitsautunut työporukka.

- Työmaalla ei ole parran pärinää. Olemme niin paljon tekemisissä toistemme kanssa, että on tärkeää, että kemiat toimivat, Arola tuumaa.

Koteja kuin itselle

Arola pitää nokkamiehen työn itsenäisyydestä ja siitä, että sopivan pienessä firmassa rakennusprojektissa saa olla mukana suunnitteluvaiheen betoninvalusta alkaen. Sellaista ei isoissa firmoissa ole.

- Tekninen johtaja Juha Niemelä haluaa kuulla mielipiteitämme. Saamme tehdä käytännön muutoksia sujuvoittamaan työtämme, ja usein ne kertautuvat myöhemmässä vaiheessa ja helpottavat tekemistä.

Kuten muutkin Nastarakennuksella, myös Arola rakentaa koteja kuin itselleen tekisi. Jokaisessa työvaiheessa työtä tehdään rehdisti ja tarkasti.

Arola nauttii, kun kokonaisuus on onnistunut, kaikki työt on tehty valmiiksi eikä missään ole oiottu. On mahtava nähdä yhdessä tehtyjen suunnitelmien toimivan käytännössä.

- Tuntuu hienolta, että joku asuu kodissa, jota olen ollut rakentamassa, Arola hehkuttaa.

 

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Mikäli klikkaat "hyväksy", annat suostumuksen oheisten kolmansien osapuolten evästeiden ja seurantatekniikoiden käytölle sekä tietojen siirrolle EU:n ulkopuolelle kuten Yhdysvaltoihin.

Google Analytics
Kävijäseuranta
Facebook
Markkinointitiedon keruu ja profilointi
Google Tag Manager
Tag Manager
Chat
Chat
Hyväksy
Kiellä
Peru